Munatyömaalla hommat senkun jatkuvat. Ovi- ja ikkuna-aukkojen leikkaus on tehty ja kappaleet liimattu yhteen.

Munan pinnassa olleet kuviot lähtivät onneksi tosi helposti pois, niissä olisi riittänyt pohjamaalaamista.

Liimauksien jälkeen paklasin hieman pahimpia saumakohtia ja hioin kevyesti. Täydellistä tästä ei saa millään ja yritänkin suhtautua kaikkeen vähän suurpiirteisemmin kuin yleensä.

Muna näytttää olevan joka suunnasta vähän vinossa mutta se on jo liimattu aloilleen tuohon renkaaseen joten vinouden kanssa on vaan elettävä. :D

Hionnan jälkeen maalasin koko hoidon kahteen kertaan valkoisella akryylilla. Lattia on paspispahvia ja jätskitikkuja. Aluksi suunnittelin ihan pleksejä ikkunoihin mutta munan kaarevat muodot aiheuttavat päänvaivaa ja saattaa olla että ikkunat jäävät pelkiksi aukoiksi.

Maalaaminen aiheuttaa taas tuttuun tyyliin runsaasti harmaita hiuksia. Ainoa väri johon olen tyytyväinen on lattialaudoituksen keväänvihreä. Sisäseinistä tuli liian kirkkaan keltaiset ja pinnan vaaleanpunainen saa mun otsasuonet sykkimään. Mä en vaan osaa näiden värien kanssa!

Nämä on pakko laittaa yöksi mietintämyssyyn, tuonne sisälle tulee jokseenkin värikästä sisältöä ja nyt pelottaa että tästä koko hommasta saa migreenin jos värit jäävät tuollaisiksi. Hyviä väriehdotuksia otetaan vastaan. :D