Munarakennelma alkaa muuten olla jo valmis joten oli aika rakentaa raput.

Nämä on toteutettu yksinkertaisimmalla mahdollisella tavalla. Ensin piirsin portaiden sivuprofiilit paspispahville ja sen jälkeen muotoilin reunan mahdollisimman nätisti munanpintaa seuraavaksi. Lopuksi lisäsin portaiden potkupinnoiksi askelman korkuiset paspispahvisuikaleet ja liimasin koko hoidon kiinni seinään.

Koska jokaisessa itseäänkunnioittavassa talossa on kivijalka leikkelin munakennoa ja jotain muuta pakkauspahvia kiviksi ja liimasin paikoilleen.

Sitten olikin vain vuorossa saumausvärin maalaus. Arvannette varmaan että ihan yhdellä kerroksella ei selvitty mutta kolmas oli jo sopivan ärtsy oranssi  tai vaaleanruskea, huomennahan sen taas näkee. ;D

Sitten olikin vuorossa kivien korostaminen tupsuttamalla. Ensimmäinen kerros oli liian vaalea, toinen kerros muistuttaa jo haluttua lopputulosta ja kolmas jää huomiselle. Kuva on otettu ensimmäisen kerroksen jälkeen.

Sitten tarvittiinkin enää askelmat ja kaiteet. Askelmat ovat Bilteman sytykkeitä, kaidepuut eurominin valmiita sorvauksia ja kaiteet nurinniskoin kaksin kerroin käännettyä koristenauhaa, samaa kamaa kuin ikkunanpuitteetkin. Ovikin lipsahti paikoilleen jossain välissä.

Mulle käy aina niin, että alun sateenkaarenvärisekoilujen jälkeen hairahdun toiseen ääripäähän joka on suorastaan liikuttava sävysävyynmeininki. Nyt sitten kaikki talon ulkopintojen sävyt mätsäävät toisiinsa oikein viimeisen päälle. ;D