Blogissa on ollut hiljaista kun muiden elon kiireiden keskellä olen keskittynyt muottiharjoitteluun. Viime viikonloppuna kävin työväenopiston muotinvalmistuskurssilla ja siitä asti on riittänyt tuhrattavaa uusien materiaalien ja aineiden kanssa.

Tämä projekti on ollut vireillä jo pitkään, sain Marian  sorvaaman puisen maljan aihioksi ja tavoitteena on tietenkin toistaa tuo malli keraamisena. Ensin päätin yrittää säilyttää ihanasti siniseksi vahatun puumaljan niin että pystyisin käyttämään sitä vielä alkuperäisessä asussaankin mutta vahattu puupinta osoittautui jokseenkin yhteistyökyvyttömäksi, eli alkoi imeä vettä itseensä ja pientä puuhiukkasta törröttää vähän sieltä ja täältä. Joten tänään malja saa sellakkaa pintaansa, katsellaan tuota mallia sitten keraamisena. :D

Muotin kolmas versio onnistui viimein kamalan tuhraamisen jälkeen, ei se vielä mikään kaunotar ole mutta odotan malttamattomana sen kuivumista ja ensimmäisen valun lopputulosta.

1962679.jpg

Edit:

Laitetaan vielä parempi kuva tuosta pohjalla olevasta bunkamatosta. Näitä teen nykyään aina kun hermot meinaavat mennä muuhun elämään. Tästä ei taasen tullut mitään esittelykappaletta, haukkasin mallin kanssa ihan liian suuren palan ja monet symmetrisiksi tarkoitetut kohdat menivät ihan vinksalleen mutta kyllä tällekin vielä paikka löytyy.

1963940.jpg

Tämä malli löytyi googlesta hakusanalla mandala design. Olen googlettanut paljon erilaisia mattoihin sopivia kuvioita, oivia hakusanoja ovat floral ornament, ornament, floral design ja mandala. :D

Edit. 8.11.08.
Se toimii! It works!
2046149.jpg


My friend Maria turned this cute bowl for me to be used as a model for a ceramic mold. After a lot of trying the first mold is ready. It's not a beauty but i hope it will work. :D