Etanan tahtiin edistyy maailmanpyöräprojekti. Ensimmäiset vanerit miltei tuhoutuivat lehtisahausta opetellessa. Ostin halpismallin lehtisahan, koska monesti aiemmin ovat kalliit vehkeet jääneet käyttämättä todetessani ettei jokin laji vaan ole se mun juttu... Lehtisahan kanssa ei tule niin käymään. Aluksi tuntui että saha vie puuta miten tahtoo eikä suoraa sivua saa itkemälläkään, olin myös piirtänyt kappaleet levylle taitotasoon nähden liian taloudellisesti joten paljon meni vaneria hukkaan. Onnistuin kuitenkin sahaamaan ensimmäisellä kerralla kohtuullisin tuloksin nuo tuolien päätyprofiilit, 24 kappaletta. Oikeastaan kaikki suorat palat menivät jotenkin pieleen. Lannistuin hetkeksi, varsinkin kun nelimillinen vaneri tuntuu juuri nyt olevan kiven alla Helsingissä. Yhtenä iltana kaivoin kuitenkin epäonnistuneet palaset kätköstään ja piirtelin hieman uusia linjoja. Toisella sahauskerralla meininki oli jo ihan toinen, oikea terä ja terän kireys löytyi eikä saha enää raadellut vaneria miten sattuu. Sain kun sainkin aikaiseksi kaikki suorat kappaleet.

Tässä meneillään hiontavaihe, ruokapöydällä sopii pöllyttää...

678052.jpg

Kaikki 6 vaunua on saatu liimattua kasaan, vielä puuttuvat istuinlevyt ja verhoilut. Mutta ensin maalataan, tietäisi vielä että minkä väriseksi. :D

678053.jpg

Olen tässä miettinyt noita sahajuttuja, ja tullut siihen tulokseen että jossain vaiheesa pitää päästä kokeilemaan laatuvehjettä ennen kun olen valmis vaihtamaan. Tuo Einhell hoitelee hommat aika mukavasti, siinä on terän pikakiinnitys ja portaattomat kierrokset. Joskin olen alkanut himoita sellaista Unimatia jossa on kaikki sahat ja sorvit ja vempeleet samassa vehkeessä. :D