Todella hitaasti edistyy rakentaminen kissamuorin työmaalla. Haaveissani talo oli liimattu kasaan jo viikko sitten mutta edelleen se lojuu ihan atomeina ympäriinsä. Aina kun luulen pääseväni liimaamaan, jostain ilmestyy jokin työvaihe joka pitää tehdä vielä ennen seuraavaa. :D

Halusin alun perin kaakeloidun lattian kylppäriin, mutten jaksanut lähteä keskustaan hakemaan oikean kokoisia kaakeleita joten piti olla luova. Plantagenista löytyi pientä merikivisekoitusta ja muutaman illan kiviä lajiteltuani pääsin laittamaan niitä paikoilleen.

Liimasin kivet paikoilleen Speed Bondilla jota saa Doloreksesta. Kyllä onkin jämäkkä liima!

Liimauksen kuivuttua sekoitin löysää saumauslaastia ja levittelin sen kivien väleihin.

Saumauslaasti sai muhia hetken ja noin vartin päästä pyyhin ylimääräiset laastit pois kivien päältä. Onhan noita tasaisempiakin lattioita, mutta karhuilla on onneksi tukeva nahka tassuissa. Ja lopputuloksesta tykkään. :D

Sama homma parvekkeen lattian kanssa:

Kokeilin myös laastin sävytystä akryylivärillä ja se onnistui myös hyvin, lopulta kuitenkin päädyin valkoiseen saumaukseen.

Parvekkeelle tein myös kaiteen.

 

Olin jo ostanut minisorvauksia porraskaiteiksi ja parvekkeelle mutta tongittuani helmilaatikkoa aikani totesin että itse tehdyt "takorautaiset" kaiteet ovat kivemmat. Materiaalina cocktailtikut ja puuhelmet.

Sormet siinä tulivat vain pikkuisen kipeiksi kun piti suurentaa viilalla 150 puuhelmen reikää. :D

 

Joskohan sitä pääsisi huomenissa liimaamaan tuota mökkiä?