Olen yrittänyt jättää jouluhössötyksen minimiinsä, mutta tähtiä pitää leikellä ikkunoihin joka vuosi. :D Nämä on tehty ruokakaupan kinkkupaperista jonka toinen puoli on valkoinen.
Nyt pitää jo tässä vaiheessa pahoitella kuvien laatua, näin yösydännä ei tahdo saada mistään kunnollisia kuvia joten olen joutunut käsittelemään ne varsinaisiksi migreeninlaukaisijoiksi. :D
Pari viikkoa olen laukannut Tiimareissa etsimässä pieniä patterivalosarjoja kun Piipan blogista sain vinkkiä että niitä voisi löytää Tiimaristakin. Eilen viimein onnisti.
Halusin että kuusenvalot näyttävät kynttilöiltä pelkkien valopisteiden sijaan ja ensimmäinen haaste olikin löytää oikeanlaiset mansetit kynttilöihin. Etsin erilaisia korukalotteja mutta ne olivat joko liian pieniä tai liian kalliita. Tiimarissa kuitenkin silmäni osuivat kulkusiin joita vääntelemällä ja leikkelemällä mansetit syntyivät. :D Näistä ajattelin muuten tehdä joskus pieniä lampunvarjostimiakin, tuo keskimmäinen näyttää aika mukavalta ylösalaisin.
Kuusenkynttilöihin tein jonkinlaisen ohjeen omalle sivulleen: